Biisit
Laulaja ja lauluntekijä pieta, on julkaissut tähän mennessä kaksi singleä ja kolmas sinkku on tulossa keväällä -26. Kaikki tarinat eivät välttämättä aina avaudu itsestään, joten artisti kertoo tällä sivulla kappaleistaan ja niiden syntyperästä hieman tarkemmin.
Tulossa
Kuvat: Hanna Korhonen
”Minussa on ääni, jota pitäisi enemmän miellyttää.”
pikkuruisia jättiläisiä
toukokuu 2025
Kuvat: Patrik Kukkonen
Olipa kerran tarina – ”pikkuruisia jättiläisiä”. Tämä soinnuiksi ja melodiaksi muotoiltu kertomus muodostaa kappaleen, joka sisältää useita ulottuvuuksia ja kietoo satumaailman osaksi kahden ihmisen välisiä kipupisteitä.
Kappaleen kerronta keskittyy erilaisiin mielenmaisemiin ja toiveisiin, jotka eivät hiljaisuuden keskellä kantaudu toiselle ihmiselle saakka. Kahden ihmisen väliin alkaa rakentua pikkuruisten jättiläisten asuttama kylä, jossa keijutkin muuttuvat peikoiksi.
”Miten päättyy onnellinen tarina,
jos jättiläisistä tulee todellisia?”
Olkoot tässä yhteydessä keijut niitä toiveita ja unelmia, jotka jäävät sanomatta.
Peikot puolestaan kuvaavat sitä todellisuutta, joka sivuutetulle ihmiselle rakkaudesta jää.
Pikkuruiset jättiläiset ovat niitä puhumattomuudesta kumpuavia epätodellisia ihmissuhteilla leikkijöitä.
pieta – pikkuruisia jättiläisiä
Säv. San. pieta
Sov. Olli Huttunen
Äänitys, miksaus ja tuotanto Olli Huttunen
Masterointi Jasse Kesti, Kesthouse
Laulu – pieta
Kitarat ja basso – Teemu Liekkala
Akustinen kitara – Markus Venehsalo
Rummut, koskettimet, ohjelmointi – Olli Huttunen
Sen pituinen se.
maailmankaikkeus laatikossa
joulukuu 2024
Kuvat: Patrik Kukkonen
Voiko ihmissuhde toimia, jos suhteen toinen osapuoli on laatikon sisä- ja toinen ulkopuolella? Tämä kappale sai syntykipinänsä tällaisesta kysymyksestä.
Laatikon seinien eri puolilla elelly tarkoittaa erilaisia elinympäristöjä, mahdollisesti erilaisia arvoja ja ajatuksia toimivasta ihmissuhteesta. On oma haasteensa kokea riittävyyttä, kuulluksi tulemista ja rakkautta, jos ihmisyyksien välissä kasvaa maailmankaikkeuden seinä.
”Enhän minäkään voi sanoa olleeni tarpeeksi,
en tiennyt mitä on maailmankaikkeus.”
Maailmankaikkeus on vertauskuva rakkaudesta. On niin monia tapoja rakastaa ja tulla rakastetuksi, ettei kukaan voi täysin tietää mitä rakkaus on. Kappaleessa mainitut sammuneet tähdet ovat kaukainen kuvaus surullisesta rakkaudenmuodosta.